maanantai 21. heinäkuuta 2014
Mökkibroileri
Kutsumme tätä ruokaa mökkibroileriksi, koska se kuuluu mökilläolon vakioruokiin. Ja kun nyt olemme taas maalla, niin resepti sopii tähän.
3 broilerinrintaa, pilko ja ruskista hyvin, mausta suolalla, pippurilla ja runsaalla curryllä. Lisää halutessasi pilkottu sipuli broilerpalojen sekaan paistumaan.
Keitä 2 dl irtoriisiä kypsäksi suolavedessä.
Mausta 2 dl kuohukermaa 1-2 rkl sinapilla.
Lisäksi tarvitset purkin ananasmurskaa, josta neste siivilöity pois.
Voideltuun vuokaan ensin puolet keitetystä riisistä, sen päälle ruskistetut kanapalat, sitten levitetään ananasmurska ja lopuksi loppu riisi. Kaadetaan päälle maustettu kerma ja uuniin 200 C noin 30 min.
Ruoka ei todellakaan ole kaunista mutta tosi hyvää ja helppotekoista!
lauantai 12. heinäkuuta 2014
Aprikoosipiiras
Pohja:
150 g pehmeä voi
1 dl sokeria
1 muna
3 dl karkea jauho
1 tl leivinjauhe
- vatkaa voi ja sokeri. Lisää muna, lisää jauhot joihin leivinjauhe on sekoitetttu. Levitä voidellun ja korppujauhotetun torttuvuoan pohjalle ja reunoille.
Täyte:
2 tölkkiä säilykeaprikooseja
2 munaa
1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 prk kevytkermaa
Levitä valutetut aprikoosit pohjalle, sekoita täyte ja kaada päälle. Paista 200 C noin puoli tuntia, kunnes täyte hyytynyt ja reunat saaneet väriä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

