lauantai 29. lokakuuta 2022

Pannuleipä

 


Tee ensin juuritaikina sekoittamalla n 1 dl vettä, 1 tl hunajaa, 1/2 tl tuorehiivaa ja 1,5 dl vahvoja vehnäjauhoja (pizzajauho, 00-jauho). Anna seisoa huoneenlämmössä muutama tunti että hiiva alkaa käymään ja muodostuu kuplia, ja laita sitten yön ajaksi jääkaappiin.

Aamulla lisää juureen n 2 dl vettä, 1-2 tl suolaa, 1-2 rkl oliiviöljyä ja jauhoja sen verran että saat löysän taikinan. Sekoita taikinaa puukauhalla muutaman kerran päivän aikana ja laita yöksi jääkaappiin kannen alle.

Aamulla nosta taikina öljytyin käsin metalliseen vuokaan, jonka pohjalla ohut kerros oliiviöljyä. Peitä ja anna kohota muutama tunti huoneenlämmössä. Taikinaan pitäisi muodostua isoja kuplia. Painele pinnalle oliiveja, rosmariinia, parmesanpaloja tms makusi mukaan ja ripota lopuksi sormisuolaa. Paista 220 C n 30 min.

Uuniperunat

 


keskiviikko 12. lokakuuta 2022

Paholaisen hillo

 

 

  • 1/2 dl vettä
  • 500 g tomaattimurskaa
  • 2 keltasipulia
  • 4-5 valkosipulin kynttä
  • 1 punainen paprika
  • 2-3 punaista chiliä
  • 2 tl oreganoa (kuiva tai tuore)
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl mustapippuria
  • 1/4 dl punaviinietikkaa
  • 3 1/2 dl hillosokeria
  1. Kuori sipulit ja valkosipuli. Halkaise paprika ja chilit ja poista siemenet. Kuutio kaikki pieniksi paloiksi.
  2.  Laita sipulit, valkosipuli, paprika, chili, tomaattimurska, vesi ja mausteet kattilaan.
  3. Anna kiehua hiljalleen noin puoli tuntia. Lisää joukkoon etikka, hillosokeri.
  4. Kuumenna seos uudelleen kiehuvaksi. Soseuta sauvasekoittimella, jätä sattumia.
  5. Siirrä hillo puhtaaseen kannelliseen lasipurkkiin ja säilytä viileässä.