Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lisukkeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lisukkeet. Näytä kaikki tekstit

torstai 8. tammikuuta 2026

Auringonsiemenet

 

1 pussi auringonkukan siemeniä
2 rkl hunajaa
1,5 rkl öljyä
12 tl suolaa 

Sekoita, levitä ohueksi kerrokseksi, paista 8 min 175 C.

sunnuntai 5. marraskuuta 2023

Yorkshire pudding/popovers

 


1,25 dl lämmin maito
2 huoneenlämpöistä munaa
1 tl suolaa
2-3 rkl sula voi
50 g vehnäjauhoa

Vatkaa aineet tasaiseksi, anna seistä 15 min.

Kuumenna voideltu metallinen muffinsvuoka uunissa, kaada taikinaa jokaisen vuoan pohjalle n 2-3 cm. Paista 15-20 min, anna jäähtyä uunissa uunin ovi auki.

tiistai 4. heinäkuuta 2023

Pistaasifeta

 

1 fetajuusto
1 kananmuna
pistaasirouhetta
pankojauhoa
mustapippuria
hunajaa
minttua

Kuivaa feta, pyöritä munassa ja panko-pistaasisekoituksessa, paista oliiviöljyssä molemmin puolin. Päälle rouhittua mustapippuria, hunajaa ja mintunlentiä

 

lauantai 8. huhtikuuta 2023

Hunajavinegretti

2 tl timjamia
1 rkl sinappia
1 tl suolaa
1/2 dl hunajaa
1/2 dl omenaviinietikkaa
2 dl oliiviöljyä
1/2 dl omenamehua

keskiviikko 12. lokakuuta 2022

Paholaisen hillo

 

 

  • 1/2 dl vettä
  • 500 g tomaattimurskaa
  • 2 keltasipulia
  • 4-5 valkosipulin kynttä
  • 1 punainen paprika
  • 2-3 punaista chiliä
  • 2 tl oreganoa (kuiva tai tuore)
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl mustapippuria
  • 1/4 dl punaviinietikkaa
  • 3 1/2 dl hillosokeria
  1. Kuori sipulit ja valkosipuli. Halkaise paprika ja chilit ja poista siemenet. Kuutio kaikki pieniksi paloiksi.
  2.  Laita sipulit, valkosipuli, paprika, chili, tomaattimurska, vesi ja mausteet kattilaan.
  3. Anna kiehua hiljalleen noin puoli tuntia. Lisää joukkoon etikka, hillosokeri.
  4. Kuumenna seos uudelleen kiehuvaksi. Soseuta sauvasekoittimella, jätä sattumia.
  5. Siirrä hillo puhtaaseen kannelliseen lasipurkkiin ja säilytä viileässä.

torstai 1. syyskuuta 2022

Nyhtötofu

 

Paketti kiinteää tofua
Pala tuoretta inkivääriä raasteena
2-3 valkosipulin kynttä murskattuna
(chiliä)
Ruokosokeria
Sesamöljyä
Soijakastiketta

Kuivaa tofu hyvin, raasta ja sekoita mausteöljyyn. Levitä uunivuoalle ja paahda 225 C noin 20 min käännellen välillä.

Käytä salaattiin, wokkiin tms.

 

perjantai 19. elokuuta 2022

Chili paneer

 

Paketti paneer- tai kotijuustoa
Kevätsipulia, purjoa tai sipuli
Chiliä pilkottuna
Murskattua inkivääriä
Murskattua valkosipulia
Soijaa
Sherryä
Suolaa
Mustapippuria
Sokeria

Kuivaa ja kuutioi juusto, paista paloja öljyssä, lisää sipuli ja chili. Kun ne ovat pehmennett, lisää loput aineet.

perjantai 8. heinäkuuta 2022

Yorkshire pudding

 

  

6 kpl:

2 munaa, vatkaa vaahdoksi
1 dl maitoa
100 g vehnäjauhoja, siivilän läpi
suolaa

Kuumenna öljyä (pohjanpeitto) 200 C. Kaada taikina keskelle kuumaa öljyä ja paista 20 minuuttia 200 C.

 


tiistai 31. toukokuuta 2022

Kukkakaalitahini

 


1 pieni kukkakaali, öljyä ja paahda uunissa paloina

1/2 dl tahinia

Vaahterasiirappia

Sitruunamehua

Valkosipulin kynsi

Suolaa, pippuria

Jeeraa, korianteria

Pinnalle oliiviöljyä, pinjansiemeniä ja lehtipersiljaa

 

Tarjoa grillatun kalan kanssa, harissakastike

maanantai 28. maaliskuuta 2022

Granola

 


Isoja kaurahiutaleita
Mantelirouhetta
Hasselpähkinärouhetta
Kurpitsan siemeniä
(Seesamin siemeniä, auringonkukan siemeniä)
Rusinoita
Kanelia
Suolaa
Vaahterasiirappia

Sekoita kaikki keskenään ja levitä leivinpaperille, uunissa 150 C noin 10 min.

sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Papuja romanescokastikkeessa

 


1. Kuori kirsikkatomaatteja
2. Keitä papuja
3. Kuullota oliiviöljyssä valkosipulia ja chiliä, lisää minttua ja mausta suolalla ja pippurilla.
4. Lisää tomaatit ja pavut sekä loraus punaviinietikkaa
5. Tarjoa mozzarellan ja paahdetun leivän kanssa.

torstai 19. marraskuuta 2020

Uunifetaa ja paahdettuja viinirypäleitä

 



1- 2 pakettia fetajuustoa
tummia viinirypäleitä

oliiviöljyä
hunajaa
balsamiviinietikkaa
timjamia
mustapippuria

Laita feta ja rypäleet uunivuokaan, päälle öljyä, hunajaa, balsamiviinietikkaa ja mausteet.
Paista 200 C noin 20-30 min. Tarjoa hyvän leivän kanssa.

maanantai 4. toukokuuta 2020

Ricotta


1/2 l täysmaitoa
0,5-1 dl kuohukermaa
1/4 dl sitruunamehua
suolaa

Keitä suolalla maustettu maito ja kerma ahkerasti sekoittaen 88-asteiseksi ja nosta pois liedeltä. Sekoita joukkoon sitruunanmehu, ja jätä juoksettumaan. Laske harsokankaan läpi, paino päällä.

Jos haluat maustaa ricottan, hauduta murskattua valkosipulia voissa ja mausta mustapippurilla, lisää ricottaan.

torstai 28. marraskuuta 2019

Paprikatahna



2 punaista paprikaa
oliiviöljyä
1-2 rkl sokeroimatonta maapähkinätahnaa
1 rkl harissaa
1 rkl tomaattipyreetä
1 tl vaahterasiirappia
suolaa, kanelia, juustokuminaa

Poista paperikoista siemenet, sivele pintaan öljyä ja grillaa kypsiksi. Pilko ja laita muiten aineiden kanssa kulhoon, soseuta.

Halutessa seokseen voi lisätä siivun vaaleaa leipää paahdettuna.


torstai 5. syyskuuta 2019

Dukkah mausteripote

1/2 dl kuorettomia manteleita
1/2 dl auringonkukan siemeniä
1/2 dl pinjansiemeniä
1/2 dl seesaminsiemeniä
2 rkl korianterinsiemeniä
- paahda pannulla tai uunissa kunnes saavat vähän väriä, jauha karkeaksi rouheeksi ja mausta:
1,5 tl jeeraa
1 tl chilijauhetta
1 tl ruokosokeria
1 tl suolaa

Ripottele kalan, lihan, kasvisten päälle tai tee levite lisäämällä öljyä.



torstai 30. toukokuuta 2019

Hummus


5 dl keitettyjä kikherneitä ja osa keitinnesteestä
1 dl tahinia
2 valkosipulin kynttä
2 tl suolaa
1 sitruunan mehu
Koristeluun oliiviöljyä, paprikajauhetta ja lehtipersiljaa



Pilko valkosipulit vähän pienemmiksi ja kumoa kaikki yllä olevat ainekset tehosekoittimeen (paitsi öljy ja koristeet). Laita kone käyntiin ja lisää keitinnestettä niin, että kone pyörii hyvin ja tahnasta tulee tasainen. Sattumia saa olla mukana. Tahnan pitää olla lähes yhtä löysää kuin pehmytjäätelö. Levitä hummus laakealle lautaselle lusikalla pyörivin liikkein. Valuta oliiviöljyä pinnalle mausteeksi ja ripota hieman paprikajauhe raitoja. Viimeistele lehtipersiljalla.

maanantai 7. tammikuuta 2019

Tomaattipesto




2 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
1 valkosipulin kynsi
2 tl Maldon suolaa
3 rkl pinjansiemeniä
kourallinen basilikanlehtiä
2 rkl vastaraastettua parmesaania
2 dl extra virgin- oliiviöljyä

lauantai 15. lokakuuta 2016

Pähkinäsambal ja savustettu munakoisojugurttikastike

Savustettu munakoisojugurttikastike
1 munakoiso
1 dl creme fraichea (tai turkkilaista jugurttia)
1 rkl oliiviöljyä
2 tl sitruunamehua
suolaa ja pippuria
  • -paista munakoiso kypsäksi avotulen päällä tai savusta se. Lisää loput aineet ja soseuta.

Maapähkinäsambal
maapähkinäöljyä
2 valkosipulin kynttä
2,5 cm pala inkivääriä
2 salottisipulia
2 chiliä
50 g maapähkinöitä
2 tl hunajaa
1/2 tl chilihiutaleita
suolaa
  • hauduta ohueksi suikaloitua valkosipulia ja chiliä öljyssä noin 10 min. Lisää salottisipulisilppu. chilisilppu ja murskatut maapähkinät. Jatka paistamista 5 min. LIsää hunaja jua mausta suolalla.



keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Tahinijogurttikastike


Rakastan itsetehtyä tahinia (1 dl paahdettuja seesaminsiemeniä soseutettuna öljyn kanssa). Tässä ohjeessa tahinia lisätään turkkilaiseen jogurttiin.

Kastike:
1 dl tahinia
2 dl turkkilaista jogurttia
2 rkl sitruunanmehua
haluttaessa hunajaa, suolaa, murskattua valkosipulia maun mukaan

Tässä tarjolla cous-cousin ja hunajapaahdettujen porkkanoiden kanssa. Voi tarjota kastikkeena paistetulle broilerille yms. Tai salaatin kastikkeena. Aina yhtä hyvää.