sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Tulinen kurpitsakeitto ja hatsapurit

KURPITSAKEITTO

1 butternutkurpitsa
(1 peruna)
(1 porkkana)
1 iso sipuli
2 isoa valkosipulinkynttä
1 rkl raastettua, tuoretta inkivääriä
1-2 chiliä
tilkka öljyä kuullottamiseen
1 rkl curryä
1 tl juustokuminaa eli jeeraa (tai timjamia)
1 dl kermaa
400 g kookosmaitoa tai kahvia + tummaa suklaata
suolaa, mustapippuria myllystä

Pinnalle creme fraichea, jossa viskiä.

(Hatsapurien sijaan voi raastaa halloumijuustoa ja paistaa sitä rapeaksi pannulla. Ripotellaan päälle paahdettujan kurpitsansiementen kanssa)


HATSAPURIT 1
 
2 dl täysmaitoa
1
prk
turkkilaista jugurttia
15
g
hiivaa
1
tl
suolaa 
7-8 dl vehnäjauhoja
1
rkl
öljyä
Täyte:
1 pkt fetajuustoa
1 pussi mozzarellaraastetta
1 mozzarella
3 munaa

Paistamiseen öljyä ja voita
  1. Mittaa maito kulhoon. Lisää joukkoon jogurtti ja lämmitä seos kädenlämpöiseksi.
  2. Liuota hiiva maitoseokseen. Lisää suola ja alusta jauhot taikinaan erissä. Lisää lopuksi öljy ja vaivaa muutaman minuutin ajan. Anna taikinan kohota noin 40 minuuttia, painele kuplat pois ja jatka taikinan kohotusta vielä 40 minuuttia.
  3. Valmista juustotäyte. Murenna fetajuusto kulhoon. Lisää joukkoon mozzarellaraaste ja kananmunat. Sekoita tasaiseksi käsin puristellen.
  4. Jaa taikina neljään osaan. Kauli palat pyörylöiksi (Ø 25 cm). Levitä keskelle täytettä tasainen kerros siten, että reunoilta jää noin 5 cm tyhjäksi. Kerää taikinan reunat keskelle yhteen nyytiksi ja purista tiiviisti umpeen. Käännä saumapuoli alaspäin ja pistele leivät haarukalla.
  5. Kuumenna tilkka öljyä paistinpannussa. Paista leivät yksiellen. Nosta leipä pannulle aina saumapuoli alaspäin. Paista leipiä keskilämmöllä 3-5 minuuttia per puoli, kunnes ne ovat kullanruskeita ja kypsiä.

HATSAPURIT 2 (Purpur)

Ainekset
250 g kermaviiliä
3 kananmunaa
noin 8-10 dl vehnäjauhoja
suolaa

Täyte
300 g mozzarellaa
300 g fetajuustoa
2-3 kananmunaa
 
Lisäksi
1 kananmuna voiteluun
voita

Työvaiheet

  1. Sekoita kaikki taikinan ainekset ja vaivaa kimmoisaksi. Anna seistä jääkaapissa vähintään 3 tuntia tai yön yli.
  2. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Tee täyte. Pilko mozzarella ja feta pieniksi paloiksi. Sekoita juustot ja kananmunat käsin puristellen.
  3. Jaa taikina neljään osaan ja muotoile niistä pyöreät paksuhkot pohjat, halkaisijaltaan noin 20 cm.
  4. Levitä täyte taikinoiden keskelle, jätä reunoille muutama sentti tilaa. Sulje leivät vetämällä taikinaa täytteen päälle nyytiksi. Nipistele reunat tiiviisti yhteen ja taputtele leipä littanaksi. Käännä leivät ylösalaisin leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Voitele munalla ja paista uunissa noin 10-15 minuuttia, kunnes leipä on ruskistunut pinnalta ja taikina kypsää.
  5. Voitele kuumat leivät voilla ja tarjoa lämpimänä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti