Valmista
ensin pohja. Nypi kylmä voi vehnäjauhojen ja tomusokerin kanssa
murumaiseksi. Lisää kylmä vesi ja muna, sekoita veitsellä sekaisin.
Muotoile lopuksi taikinasta käsin pallo, älä vaivaa liikaa. Kääri
taikina tuorekelmuun, painele levyksi ja anna levätä kylmässä n. 30
minuuttia.
Valmista
sillä aikaa täyte. Puolita kirsikat ja poista niistä kivet. Mittaa
kattilaan putsatut kirsikat, sokeri, vaniljatangon siemenet,
vaniljatanko ja pestyn sitruunan raastettu kuori. Kiehauta.
Sekoita
keskenään sitruunan mehu ja perunajauhot, kaada seos nauhana kiehuvaan
kirsikkaseokseen. Sekoita samalla pohjia myöten, kunnes seos sakenee.
Ota pois levyltä ja anna jäähtyä. Ota sen jälkeen vaniljatanko pois.
Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
Jaa
taikina kahteen osaan niin, että toinen osa on hieman suurempi. Kauli
ensin suurempi osa jauhotetulla alustalla n. 30-senttiseksi, 5 milliä
paksuksi levyksi. Nosta n. 24-senttisen (irtopohjaisen) piirakkavuoan
päälle varovaisesti niin, että osa taikinasta menee reunojen yli.
Kaada kirsikkatäyte pohjan päälle. Voitele piiraan reunat kananmunalla.
Kauli
sen jälkeen pienempi taikinapala ohueksi levyksi, jonka halkaisija on
hieman vuoan halkaisijaa suurempi. Nosta kansi varovaisesti piiraan
päälle ja nypi liitoskohta sormilla kiinni, poista ylijäävä taikina.
Voit leikata ylijäävästä taikinasta lehden muotoisia paloja ja
koristella kannen niillä.
Lopuksi
voitele kansi kananmunalla ja sirottele päälle raakaruokosokeria.
Leikkaa vielä pieniä viiltoja kanteen ja kypsennä uunin alaosassa n. 35
minuutin ajan.
Anna
piiraan jäähtyä ennen kuin poistat reunat vuoasta. Leikkaa jäähtynyt
piiras paloiksi ja tarjoile esimerkiksi vaniljajäätelön kera.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti